Ylätunniste

Ei hyvää yötä vaan hyvää huomenta Kuopio!

Ei hyvää yötä vaan hyvää huomenta Kuopio!

Don Huonot laulavat ”Sitä sanotaan, että mennyttä ei takaisin voi saada”.
Meillä kuitenkin kävi niin onnekkaasti, että saatiin!

Vuonna 2008 teimme ostosopimuksen Kuopion kaupungin kanssa. Tuotimme henkilökohtaisen avun asiakkaille tuetun työnantajamallin palveluita vuoden 2013 loppuun saakka. Kuopiossa meillä oli runsas, pitkäaikainen asiakaskunta, jonka kanssa oli ilo työskennellä. Tästä syystä olimme erityisen harmistuneita, kun yhteistyö lopulta päättyi. Kuopion toimipisteestä palveluesimies Liisa Ronkanen kirjoitti muutama viikko takaperin muistoja menneiltä vuosilta. Historian havinaa kannattaa käydä lukemassa 22.4. tehdystä päivityksestä.

Nyt kuitenkin itse asiaan. Voimme iloksemme ilmoittaa ”we’re back”! Kuopion kaupunki on hyväksynyt meidät henkilökohtaisen avun palvelusetelituottajiksi 1.6.2021 alkaen. Olemme kiitollisia, iloisia ja ennen kaikkea innokkaita tekemään taas yhteistyötä kuopiolaisten henkilökohtaisen avun asiakkaiden kanssa. Kuopion toimipiste ja henkilökuntamme palvelee teitä Kirkkokadulla.

Olipahan palvelun tuottamistapa mikä tahansa, voitte luottaa siihen, että me Spesiolla toteutamme sitä henkilökohtaisen avun henkeä ja asiakkaan itsemääräämisoikeutta kunnioittaen. Oletko epävarma yksityiskohdista? Kysy lisätietoja palveluiden sisällöstä. Oletko jo tehnyt päätöksesi? Kiva, kun valitsit meidät. Kuopion kaupungin asiakkaat ohjautuvat ensisijaisesti Tean, Helin ja Terhin tykö.

Tervetuloa uudet ja vanhat asiakkaat!

Tea Tikkanen 358400277767

Heli Rytkönen +358505609820

Terhi Eskelinen +358401807247